Suomalaisissa kodeissa on arvioiden mukaan käytössä noin 1,5 miljoonaa kotitietokonetta, joille on tallennettu niin taloudellisesti kuin tunnearvollisestikin merkittäviä tietoja. Kun kotitietokoneesi kiintolevy vaurioituu, saattaa samalla pahimmassa tapauksessa hävitä ainutlaatuisia aineistoja kuten valokuvia, runoja, musiikkia tai opinnäytetöitä. Useassa tapauksessa jo tuhoutuneeksi kuvitellun aineiston voi kuitenkin palauttaa, mutta palautuskustannukset saattavat nousta hyvinkin huomattaviksi. Näitä tilanteita varten olemme lisänneet Bittiturvan Pohjantähden kotivakuutukseen.
Bittiturva korvaa yksityiskäyttöön tarkoitetun mikrotietokoneen kiintolevyn tai siihen liitettävän ulkoisen kiintolevyn fyysisen vaurion seurauksena kadonneiden tiedostojen etsintä- ja palautuskulut silloin, kun tietokoneelle tapahtunut esinevahinko on kotivakuutuksesta korvattava vahinko. Fyysisellä vaurioilla tarkoitetaan tallennusvälineen rikkoutumista toimintakyvyttömäksi esimerkiksi tulipalon tai vesivaurion seurauksena.
Ainutlaatuisen Bittiturvan saat lisäetuna vain Pohjantähdestä. Turva liitetään kotivakuutukseesi automaattisesti – ilman lisämaksua.
Pohjantähden yhteistyökumppanina tietojen palauttamisessa toimii Norman Ibas Oy, joka on pohjoismaiden johtava tietojen palauttamiseen erikoistunut yritys.
Fyysisten vaurioiden lisäksi kotitietokoneelta voi hävitä tietoja myös inhimillisten virheiden johdosta. Tietojen katoaminen voi aiheutua esimerkiksi ohjelmiston päivitysvirheestä tai viruksesta, joskus saatamme myös vahingossa itse poistaa tiedostoja. Näitä tilanteita, joissa itse tallennusväline on toimintakuntoinen, mutta tiedostot ovat vaurioituneet käyttökelvottomiksi, kutsutaan loogisiksi tietovaurioiksi.
Loogisten tietovaurioiden vuoksi kadonneiden tiedostojen palauttaminen on mahdollista ja usein myös kustannuksiltaan edullisempaa kuin fyysisten vaurion aiheuttaman vahingon korjaaminen. Pohjantähden asiakkaana saat uutena lisäetuna loogisen virheen aiheuttaman tietojen palautuksen erikoishintaan 195 euroa. Tietojen palautuksen suorittaa yhteistyökumppanimme Norman Ibas Oy.
Jos kotitietokoneeltasi on kadonnut tietoja loogisen virheen johdosta, on tietojen palautuksen tilaaminen Pohjantähden asiakkaana helppoa ja vaivatonta. Täytä vain alla olevasta linkistä aukeava vahinkoilmoitus ja toimi lomakkeessa annettujen ohjeiden mukaisesti.
Tietojen palautuksen tilauslomake